Kannamme vastuuta nykyisestä ja tulevasta yhteiskunnasta

Tehtävämme

Åbo Akademi kantaa vastuuta nykyisestä ja tulevasta yhteiskunnasta tutkimuksen ja koulutuksen kautta. Vastaamme erityisesti ruotsinkielisestä koulutuksesta Suomessa ja tarjoamme sivistystä, koulutusta, ajankohtaista tutkimusta ja asiantuntemusta sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Toimintamme edistää tiedon arvostamista, sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja demokratiaa yhteiskunnassa.

Åbo Akademin tehtävänä on tarjota ruotsinkielistä sivistystä, koulutusta ja tutkimusta institutionaalisella tasolla Suomessa. Toteuttamalla tehtäväämme parhaalla mahdollisella tavalla varmistamme myös, että ruotsin kieli säilyy elinvoimaisena jokapäiväisessä elämässä ja monikielisessä Suomessa. Olemme omalta osaltamme vastuussa siitä, että myös ruotsi on maassamme sivistyksen ja tieteen kieli.

Åbo Akademi toimii ruotsin kielen puolesta Suomessa ja edistää siten yhdessä muiden suomalaisten yliopistojen kanssa avointa ja demokraattista yhteiskuntaa. Ajatuksen- ja sananvapauteen sekä vapaaseen opetukseen ja tutkimukseen perustuva akateeminen toiminta edistää aktiivista kansalaisuutta, ihmisoikeuksia, tasa-arvoa, monimuotoisuutta, avoimuutta, sivistystä ja kriittistä ajattelua.