Tule mukaan toteuttamaan Saaristomerivuotta 2025!

Tiede antaa tietoa,
tieto antaa tomijuutta,
tomijuus antaa ratkaisuja

Mitä kuuluu Saaristomerelle vuonna 2025? 40 000 saaren, luodon ja murtoveden muodostama saaristo tarjoaa elinympäristöjä moninaisille lajeille sekä pinnan alapuolella, että maalla. Ihminen on asuttanut saaristoa jo kivikaudelta lähtien ja nauttinut meren tarjoamista resursseista mukautuen ainutlaatuiseen meriympäristöön. Vaikka uniikkiin ja tärkeään mereemme yhdistyy monia haasteita, samalla myös mahdollisuudet korjata ongelmia kasvavat tiedon lisääntyessä.

Saaristomeren biosfäärialueen koordinoima Saaristomerivuosi 2025 haluaa nostaa ajankohtaisen tieteellisen tutkimuksen kautta paremmin yleiseen tietoisuuteen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun miten Saaristomeri voi juuri nyt ja miten merta uhkaaviin haasteisiin voidaan vastata. Meri ja sen ympäristö yhdistää lukemattomia aloja, ihmisiä, yhteisöjä ja ilmiöitä, joita kaikkia kuulemalla voimme löytää uusia tapoja ymmärtää sekä toimia Saaristomeren hyväksi. Ratkaisut monisyisiin biodiversiteettiä ja alueen elinvoimaisuutta uhkaaviin ongelmiin syntyvätkin nimenomaan tiedosta ja toiminnasta. Juuri tästä on kyse Saaristomerivuodessa.

Biosfäärialue kutsuu kaikki kiinnostuneet tahot mukaan toteuttamaan Saaristomeren teemavuotta. Vuoden selkäranka koostuu tapahtumista, joissa jaetaan ja keskustellaan Saaristomerta koskevasta tieteellisestä tiedosta ja joissa muun muassa tiede, Saaristomeri ja kulttuuri kohtaavat. Vuosi täyttyy yhteistyöllä, ja tapahtumia järjestetään pääasiassa biosfäärialueella, eli Paraisten kaupungin tai Kemiönsaaren kunnan alueella. Toki myös muilla paikkakunnilla järjestettävät tapahtumat ovat tervetulleita.

  • Esitellä ja aktiivisesti keskustella viimeisimmistä Saaristomeren ja saariston tutkimustuloksista.
  • Parantaa Saaristomeren tilaa ja dialogia tutkijoiden ja yhteiskunnan välillä.
  • Luoda tulevaisuudenuskoa sekä edistää ja hoitaa biodiversiteettiä.
  • Tukea elinvoimaista saaristoyhteisöä.
  • Tarjoamalla tilaisuuden yhteistyölle ja tiedon jakamiselle Saaristomerestä ja saaristosta.
  • Järjestämällä kulttuuritapahtumia, joissa tuodaan esiin Saaristomeren tärkeitä teemoja.
  • Levittämällä tietoa näyttelyiden tai materiaalien avulla.
  • Tuoda esille ja herättää uteliaisuutta Saaristomeren tärkeistä kysymyksistä eri taiteen muotojen keinoin.

Ota rohkeasti yhteyttä Biosfääritoimistoon ja osallistu teemavuoteen ehdottamalla yhteistyötä tai omaa tapahtumaa! Lisätietoa ja yhteystiedot löydät Biosfäärialueen verkkosivuilta.